Siirry pääsisältöön

Uutta Itä— ja Kaakkois-Helsinkiä -tilaisuus 26.5.2021

Helsingin kaupunki järjesti 26.5.2021 Uutta Itä— ja Kaakkois-Helsinkiä -verkkotilaisuuden missä esiteltiin kaupunkiympäristön kehittämissuunnitelmia mainituilla alueilla. Muutamista teknisistä ongelmista huolimatta itse tilaisuus oli varsin hyvin järjestetty ja onnistunut.

Tilaisuudessa kaupungin työntekijät esittelivät vastuualueeseensa kuuluvia suunnitelmia videoyhteyttä käyttäen ja esityskalvoja hyödyntäen. Samanaikaisesti käytiin aktiivista tekstipohjaista keskustelua missä järjestäjät vastasivat osallistujien esittämiin kysymyksiin.

Suunniteltu ohjelma ei kattanut Kivikkoon suunnitellun helikopterikenttähankkeen esittelyä, mutta aihetta koskien esitettiin useita lupa- sekä -muutosprosessien etenemistä koskevia kysymyksiä ja pääsääntöisesti näihin annettiin myös hyviä vastauksia. Kaikkiin kysymyksiin ei kuitenkaan vastattu ja eräs perustavampaa laatua oleva kysymys jäivastausta vaille:

Kysymys: Miksi hanke etenee edelleen vaikka sille on hyvin laaja, kaupunkisuunnittelun suuntaan kommunikoitu vastustus ja toisaalta hanke hyödyttäisi varsin pientä joukkoa? Eikö kaupungin asukaslähtöisyyden arvo toteudu tässä asiassa?
Vastaus: Tätä on käsitelty aiemmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakennuslupa myönnetty helikopterikentän halleille

Kivikon pelastusasematontille suunnitellun kaupallisen helikopterikentän rakentaminen on pitkän hiljaiselon jälkeen edennyt kaupungin rakennusvalvonnan myönnettyä rakennuslupa helikopterikentän halleille. Päätös on annettu 28.5.2021 ja muutoksenhaku päättyy 11.6.2021. Kertauksen vuoksi asiassa on siis käynnissä seuraavat prosessit toiminnan nopeaan, mutta aluksi pienimuotoisempaan aloittamiseen tähtäävät rakennuslupahakemus lentotoimintaa tukevien hallien rakentamiseksi väliaikaisen ympäristöluvan hakeminen lentotoiminnan käynnistämiseksi asemakaavamuutos laajamittaisemman kaupallisen lentotoiminnan sallimiseksi. Prosessi on käynnistetty vuonna 2019 ja kestoltaan pidempi. Kaupunki on ilmaissut tavoitteekseen julkaista kaavaluonnoksen ensi vuonna Ympäristölupa- ja asemukaavan muutosprosesseista on aiemmin kirjoitettu blogikirjoituksessa  Asemakaavamuutos, väliaikainen ympäristölupa, ... 🤯 . Palautteen antaminen Lupapäätökseen tyytymättömien kannattaa olla asiassa aktiivisia nopeas...

Kaupunkiympäristölautakunnan periaatepäätösehdotus huhti-toukokuu 2022

Kaupunkiympäristölautakunnan kokousten esityslistalla on 26.04.2022 sekä 03.05.2022 ollut asia "Kaupunkiympäristölautakunnan periaatepäätös helikopterikentän sijoittamisesta Kivikkoon". Asiaa ei ilmeisesti vielä ole käsitelty, mutta päätösehdotus esittää asemakaavan muuttamista kaupallisen lentotoiminnan sallivaksi jatkettavan ja lisäksi varataan alue ja ilmatilaa mahdollistamaan tulevaisuuden ilmailualan kehittämistä Helsingissä. Päätösehdotuksen käsittely vaikuttaa liitteidensä perusteella varsin yksipuoliselta. Erityisesti esityksen liite "Ilmailualan tulevaisuus ja Kivikon helikopterikenttä (Kymp/Maka/Myle / 26.04.2022 / Satu Tarula)" sivuuttaa kaikki hankkeeseen vähäisimmässäkään määrin kriittisesti suhtautuvat näkökulmat sekä faktat, ja täten ansaitsee kommentointia. Liite alkaa taustoittamalla Kivikkoon suunniteltua helikopterikenttää seuraavasti: 'Raportissa ”Helsinkiin tulevan helikopterikentän sijaintipaikkaselvitys” tunnistettiin Kivikossa mahdollin...

Asemakaavan muutosprosessi käynnistynyt 3.12.2019

Helsingin kaupunki on joulukuussa 2019 käynnistänyt asemakaavan muutoshankkeen kaupallisen helikopterilentotoiminnan sallimiseksi Kivikossa sijaitsevalla tontilla. Hankkeen taustalla on useita helikopteriliikenteen toimijoita, joten mikäli kaavamuutos hyväksytään, kaupallinen helikopteriliikenne käynnistyisi lähes varmasti. Tapahtuman tietoja on esitelty kaupunkilaisille Uutta Koillis-Helsinkiä -tilaisuudessa Malmitalolla 17.12.2019. Lisätietoja hankkeesta löydät  kartta.hel.fi -osoitteesta: Valitse vasemman laidan kuvakkeesta “Aineistot” ja sen jälkeen Kaavoitus ja liikennesuunnittelu / Valmisteilla olevat / Asemakaavat Sulje "Aineistot" ja syötä hakukenttään esim. osoite “Kivikonkuja 3” Valitse kartalta väritetty tontti osoitteessa Kivikonkuja 3. Oikeaan laitaan tulisi ilmestyä tiedot kaavamuutoksesta Kartta-palvelusta löytyvät Ei Helikoptereita Kivikkoon  Google Drivestä  tiedon haun helpottamiseksi. Vielä voit vaikuttaa! Jaa tietoa muille kiinnostunei...